lauantai 27. joulukuuta 2014

ähky!

jaksaa jaksaa! vielä puolet jäljellä :D..

nimittäin kinkusta! Oon änkeny ihteni kyllä luvattoman täyteen kinkkua, lämminsavustettua lohta sekä itsetehtyjä karjalanpiirakoita. KYLLÄ! Tein itse pitkästä aikaa piirakat ja olen suunnattoman ylpeä itsestäni <3  En tehny isoa satsia ja siks ne meniki parissa päivässä. Onneks saatii anopilta pussillinen lisää ja ..no neki on nyt syöty xD
Noh minähän jo aavistelinkin tämän että nyt olis sit tammikuu aikaa sulatella kaikki nää ähkyt mm.herkkulakon siivin. Että kaikille lukijoille tiedoksi, ei herkkuja meiän talon asukeille (ei sille isoimmallekkaan) koko tammikuussa :D ja tämä ei ollut minun idea, ihan saa tuota isäntää syyttää!
Odottelenkin millon se jää ekan kerran kiinni itse teosta!

Jotain mistä olen haaveillut jo pidemmän aikaa toteutui :P (kiitokset vaan muruselleni (julkaisukelvoton nimike hänen mielestään mutta kestän seuraukset jos hän näkee)) pääsen nyt imuroimaan tehokkaalla ja hiljaisella (painotus sanalle hiljainen) imurilla <3 voitte kuvitella miten minä nyt vedän perässäni siivouspäivänä (jota en ikinä ennalta määrää) kallisarvoista uutta rakkauttani! En enää riuhdo ja kolauttele nurkkiin ja muihin huonekaluihin vaan etenen hiljalleen ja harkiten :) siivosin sille jopa oman tilan kaappiin sen sijaan että heittäisin sen muiden rojujen sekaan ja seuraavalla kerralla keräilisin kaapin aikaistua ne lattialta ja kiroaisin "miksi taas nämä täällä".

Onneksi on vielä paljon lomaa jäljellä jotta ehtii nauttia tuosta kivasta kelistä ja vaan jouten olosta :)

maanantai 22. joulukuuta 2014

kaikessa yksinkertaisuudessaan..LOMA!!

Sitä on kauan nyt odoteltu :D Se on ollut minulle kolmen viimeisen vuoden aikana tuntematon käsite, ei ollut mitä odottaa eikä minkä vuoksi hokea mielessään "jaksaa jaksaa". Ne ns. lomat ollu aina sillonku töitä ei oo ollu ja harvoinhan sellaista tilannetta oli viikon verran. Nyt se tilanne on melkein kolme viikkoa! Ihan vähän meinaa ahistaa jopa mutta jospa tässä jotain keksisi :D
Maksoin itselleni jopa kuukauden kuntosalijäsenyyden (alennuksen ja mainoksen uhri kun olen) että saisin jonkunlaisen kidutuksen fyysisesti ja en sammaloituisi. Peräti kerran olen jo päässyt! onneksi aikaa on tammikuun loppuun.

Sain tosissaan näytön tehtyä ja tadaaa: työn laadusta, tekniikasta ja yhteistyökyvystä tuli täysi kolmonen!! Yks piste lähti kokonaisarvostelussa matemaattisesta osiosta jossa piti laskea maalimenekki ja sehä meni pieleen kahdella litralla eli yks seinä jäi pintamaalaamatta kahdesti :D Noh pitäähän sitä jossain mokata!

tässä kuvia:




seinät jätettiin valkoisiksi ja kummankin huoneen peräseinälle tuli tapetti. Viimeisessä kuvassa näkyy lattia ja samanlainen tuli molempiin. Se ei ollut virallisessa arviossa ja laitoinkin sen vikana päivänä :D

Nyt jos menis ruuan tekoon ja ulos nauttimaan ihanasta ulkoilmasta :)

maanantai 15. joulukuuta 2014

Viikko vielä!



Kuulin hyvän lauseen leffassa yks päivä: "häviöstä oppii aina miten voi ens kerralla parantaa, voitosta ei opi mitään!" 

Tuo lause jotenki helpotti mua kun alkanu paineet kasvaa näytön kanssa. Torstaina olis SE hetki! Kolme ihmistä tulee arvioimaan työn jäljen :o  
Siinä näkyis vähä puolivalmiita vaiheita :) vielä olis pintamaalit ja parille seinälle tulee tapetit eli yks seinä per huone. Ja tietty lattiat mut saa nähä kerkeekö niitä torstaille :D 

Huomenna pääsen hierojalle ❤️ sitä ootellaanki loppuilta, yö ja huomine päivä!!


torstai 11. joulukuuta 2014

plop

Neljäs näyttöpäivä takana!
 Päätä särkee..selkää särkee..silmiä särkee. Aloin maanantaina tekemään ensimmäistä näyttöä aiheesta uudisrakennusmaalaus. Kaksi huonetta, kaksi viikkoa. Tähä mennessä eka huone on pintamaalia ja lattiaa vaille ja huomenna saa sen pintamaalille. Lattia pitää tasoittaa ennen laminaatin laittoa joten se jääkin kuivumaan viikonlopun yli.
 Huomenna olis tarkotus myös vetästä pintakitit toiseen huoneeseen. Pohjat olenki kerenny siellä jo tekemään. (Kaiken muun ohessa) Näyttöönhän ei kuuluisi kuin uusien levyjen nauhotus, pohjat ja pinnat mutta tässä kohteessa nyt joutuu vähän venymään ja lisäksi tulee levytystä, katon maalausta ja laminaatin laitto.
 Ajomatkaa tuonne kohteeseen on puolen tunnin verran..kyllä osaa vetää niskoja jumiin ja alaselkää. Vanha vaiva :/ Tiistaille on tilattu hierojalle aika! Jospa se vähän aukaisisi paikkoja. Ei huvittaisi koko aika napsia särkylääkkeitä. Ei ajatuskaan kulje kun aivot ei saa verta :D

se siitä..

Tänään kauhistelin/hämmästyin/ihastuin kun kuulin päiväkodin tädiltä miten poitsu oli antanut tarhakaverilleen pusun sen lähtiessä :D onneks lapsen vanhemmat olivat myös nauraneet asialle..APUA XD

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Paluu arkeen..

Poika oli isällään viikolopun. Tai siis osan siitä.. Puolet. Toisen puolen kuulemma isovanhemmillaan. Ihana saada takasi taas papupata seuraa pitämää yksinäisempiin hetkiin :) tosin aina ku iskee se kuuluisa itkupotkuraivari vois lapsi mennä pikapalautuksella jonneki! Onneks ne kohtaukset kestää vaa rajoitetun ajan :D tuo uhma on joskus jotai käsittämätöntä..oppinu suoran huudon jalon taidon! Tehokeinona käytän nykyisin jäähypenkkiä. Pitäs ottaa joskus videota siitä tapahtumasta, on poika niin sitkee tapaus.

Huomenna takas koulun penkille viikon ajaks ->eli saan nukkua pidempää!! (Näettekö tanssini sinne asti:D ) vain tunti mutta se on jo paljon! 

Vielä täytys pyykit ripustaa.. 

Joskus..

Kunha jaksan..



tiistai 25. marraskuuta 2014

Kohoatkos?!

Ei tainnu tuo leivän yritys nyt totella käskyä. Koetin tehä talven ekaa leipää ja ohjeena oli "helppo kauraleipä". No helppohan se oli. Mulle vaa liian pitkä kohotusaika,30min! 
Sit mä kirjaimellisesti istuin uunin edessä vahtimassa ettei se pala. Paistoaikaki veny ohjeessa mainittua pidemmäksi :o 

Ja tietenki yks syy siihe että ei kohonnu nii hyvi ku oisin toivonu oli se että ei ollu tarpeeksi kuivahiivaa. Joten kaikki muutki aineet tuli laiteteltua oletusasetuksilla.
Mutta hyvää se oli silti :p tuoretta leipää ei kyllä voita mikään! Voita vaan mukavasti ja juustoviipale ni on namnam!!

Ens kerralla täytyy vissii tarkistaa paremmi ainesten riittävyys :D 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Huvittava,rasittava ja erityisen korvaamattoman rakas!

Elikkä oma poikani! Syntynyt kolme vuotta sitten syyskuussa. Pikku blondi ;) alussa hän oli todellinen mammanpoika eikä siis voinut edes ajatella että joku muu olisi hänen kanssaan leikkinyt (jollei mummoja oteta lukuun) tai ottanut syliin. Jossain vaiheessa meinasi ihan oikeasti mulla palaa käpy koska olisin tahtonu omaa aikaa, MUTTA EI! No ollaan päästy tuosta ajasta jo paljon eteenpäin! 
Poika oli reilun vuoden oppiessaan kävelemään. Sanoja alko tulla toisen ikävuoden jälkeen hitaasti mutta varmasti.  Nyt ollaan siinä vaiheessa että kahden sanan lauseet tulee jo aika luontevasti mutta kolmen sanan lauseissa on vielä paljon harjoiteltavaa. Käytiin puheterapiassakin neuvolan kehoituksesta. Siellä tuli ajatuksia esille ettei välttämättä jaksa keskittyä niin pitkälle vielä. Myöskin lause "tykkääkö syyä rakeista ruokaa?" Jäi mieleen. Eli ne olisivat jotenkin yhteydessä toisiinsa. Poitsuhan on alusta asti ollut aika nihkeä syömään kiinteää ruokaa. Nykyisin jo paljon paremmin mutta huomaa kyllä millaiset tökkii. Juuri nuo rakeiset tai tarkemmin sanottuna "suuri palaiset". Ehkä ensi kerralla saa lisää tietoa. 
Luonne pojalla on kyllä ihan paras! (Eikä omaa lasta voi kehua tarpeeksi ainakin omassa mielessään ❤️) osaa ottaa niin ihanasti pienemmätkin huomioon :)
Nykyisin myös osaa ottaa kontaktia myös isompiin lapsiin ja aikuisiin.. Ilman ennakkoluuloja ;) 
Syntyessään poika oli vähän yli 4kg ja 53cm pitkä :D pitkä on edelleenkin ikäisekseen! Ennuste lähellä 190cm:triä. 

Tänään koettiin taas huvittava hetki pankissa jonottaessa. Selitti niin antaumuksella omalla kielellään miten setä kulki ovista jotka aukesivat! Lamppuja oli monia katossa. Kerkesi myös osoitellen käydä läpi kaikki tiskillä olevat tädit.. Sedän kohdalla sanoi "ei täti..SETÄ" :,D  kaiken tämän hän selitti kovaan ääneen ja ei jäänyt kenellekään jonottavalle epäselväksi jos oli hänen vuoronsa olla "se täti". Kyllä vähän poskia punotti, mutta onneksi oli hyväntuulisia ihmisiä liikenteessä!

Pusuja kaikille päivään ;)
 

torstai 20. marraskuuta 2014

kipu pois hyi..

se tunne kun on viimeisen viikon ajan ollut selkä ja niskat jumissa, alkaa jo tosissaan ottaa päähän! Eilen piti puolisen tuntia töissäkin huilailla ja ottaa pari särkylääkettä. Tänään ei ole päätä särkenyt mutta selkä alkaa olla aika jäykkä. Jokaisella pään käännähdyksellä tunnen kipua. Ei ole enään kivaa! Nyt pitäisi saada ainakin neljän kerran kortti hierontaan max.20 min. Myönnän ongelman etten osaa olla hierontapöydällä sen enempää. Pelkkä ajatus että siinä pitäisi maata yli puoli tuntia rentona pitää minut loitolla etsimästä numeroa hierojalle. Jos kotona saisi sillonku tarve olis sen vartin verran hierontaa olisin onneni kukkuloilla..MUTTA EI..tämä herra ei kuulema osaa. Väitän toisin ja tiedän että kyse on vain viitsimisestä. Kunha se näkee että tosissaan makaan tikku suorana lattialla sieltä ylös pääsemättä voi hän ehkä 2 minuuttia mukiloida jotta häneltä ei ruoka jää saamatta. -.-...
Varmaan johtuu siitä että liukkaat kelit ovat alkaneet ja ajaessa jännittää alitajuntaisesti. Eikä tuo työergonomiakaan ole aina kunnossa saatikka venyttelyt iltaisin.

Noh nyt olenkin yksin kotona yön. Jos ei minua näy missään huomenna olen sänkyyn jumahtanut! keh keh..

Töissä päästiin taas eteenpäin hyvin. Eteisen lattia valmis! Siinä oli ennen kulunut puulattia josta näkyy pätkä kuvassa (jatkuu olohuoneeseen). Omistajat kyllästyivät puulattian väriin ja työhön jonka olis saanu tehä ennenku lattista ois tullu hyvä hionnalla ja lakkauksella :) joka siis kävi minulle enemmän kuin hyvin koska tuo laminaatti on niin helppo asentaa ;D


maanantai 17. marraskuuta 2014

Rentoilua ja itkupotkuraivareita

Jep jep.. Rennolla työpäivällä viikko alkaa!! Käytii hakeen materiaaleja seuraaviin makkareihi ja käytii kahveella :p siihenpä oikeestaa kiteyty työosuus tälle päivälle.  Huomenna ois eteislattian vuoro ja sit makkareista jompikumpi. Olipa mukava kuulla ammattilaisen suusta kehuja työtavoista ja jäljestä :) niillä oli hyvä alottaa viikonloppu, jonka vietin itseni seurassa sunnuntaihin asti. Poitsu meni kerrankin pitkästä aikaa isälleen. Ollu niin paljon vääntöä huoltajuus ja vastuunotto asioista että lähellä ollaa viimestä pistettä. Kuitenkin lapsen hyväks kaikkee tätä jaksanu. Aika näyttää vaan muuttuuko tilanne vai ei. 
Tosin perjantaina huomasin että jääkaappi ei enää toimi niinku pitäs ja ruuat alko pilaantumaan. Sunnuntaina sitte otin yhteyttä vuokraisäntään kun siihen asti ajattelin elätellä toiveita että se heräisi henkiin.. Noh ei heränny. Tänään kuitenkin uusi kaappi ilmesty keittiöön! 

Iltapäivällä pakollisten jälkeen innostuin/raivoisanolonpoissaamiseksi päädyin tekemää mutakakun.. 2min liikaa oli uunissa mutt näyttihän tuo menevän :D ollu oikein kunnon kiukku maanantai!! Oksat pois.. Huomenna ois parempi alkaa tasottumaan tai pitää leipoo jotai muutaki! 

perjantai 14. marraskuuta 2014

Jee!

Nyt se on valmis! Ensimmäinen osa siis 😏 vielä ois kaks muuta huonetta ja muualta jotai sipistelyä. Yhteensä meni siis 7 päivää! Siihen kuulu myös materiaalien hankintoja ja tietty kahvitauot 😄 
Siinä näkyy alkuperäispintaa.
Katto siis myös maalattiin!


Sitte ku oli vanhat pinnat pois ni uutta pohjaa ja pintaa tilalle!
Listat tulee valkoisiksi ja ne laitetaa paikalleen ku eteinenki on laminoitu :)! Saapi olla ylpee kyllä itestäki!!! 

Kohde oli siis työharjoittelukohde yksityiselle. Ja jatkuu edelleenki :p seuraavaks ois toisen makkarin eristyksiä jonka jälkee todennäkösesti nauhoitus ellei lattiantasottaja kerkee siihe hätään. TOSIN enne sitä se eteisen lattian laminointi ois maanantaina edessä. Tiistaina voipi jo siirtyä seuraavaa huoneeseen :) ellei mitää yllätyksiä tule!






tiistai 11. marraskuuta 2014

jotain vanhaa

Uskomatonta..

En saanu itseäni niskasta kiinni ja en saanut leivottua YHTÄÄN MITÄÄN tähän mennessä..mutta siitä saan syyttää ihan itseäni ja oikeastaan väsymystä, henkistä sellaista. Aika ajoin historia muistuttaa etten ole tarpeeksi hyvä, kaunis, hauska ja kaikkea muita ominaisuuksia joita toiselta puoliskolta odotetaan täydellisessä elämässä (jota ei siis ole) ..ajatus että olen siis korvattavissa jollain paremmalla pyörii nyt tällä hetkellä mielessä hetkellisesti erittäin ärsyttävänä aivopieruna.Olen tai ainakin yritän olla hyvä äiti ja tyttöystävä.

noh se siitä aiheesta..nuokin ajatukset kun menevät onneksi ohi eikä ne jää mieleen pyörimään. Kun ne kirjoittaa niin pääsee yli taas paremmin vaikka se olisikin kaikille muille tarpeeton tieto.

 Löysin koneelta vanhoja kuvia <3

tässä paria viikkoa ennen koiran kotiintulemista :) ikävä on jo kova..mutta ei voi ottaa tähän kämppään ennenkuin kaikki remontit ovat ohi. Nyt alkaa tuntumaan, että voikun olisi valinnut tämän asuntoasian toisin. Odotan jo kovasti omaa. Saisi itse vaikuttaa asioihin eikä aina myöntyä vuokraisännän tahtoon.

Toissakesän satoa :) Poikani ja vanhempieni lihalammas :D


Huomenna olisi taas työpäivä..tarkoitus olisi saada kakkosmakkarin seinät valmiiksi ja mahdollisesti aloteltua laminaatin laittoa. Ollaan edetty ihan rauhallisesti että kumpikin pysytään samassa tahdissa ja jotai opittaski :D Tosin eihä tässä ole menny ku 5 päivää ja edelliset pinnat on revitty pois, katto maalattu ja yks seinä tapetoitu ja tietysti ennen sitä pohjatyöt tehty seinille. Aikalailla tuttua hommaa, mutta nyt päätökset pitäny itse tehdä eikä toisen ohjauksessa. Meinaa paniikki iskeä välillä osaanko sittenkään! Pitää tehdä siitä projektista kuvineen erillinen postaus kunhan se valmistuu! Sen huoneen jälkeen olis kaks muuta huonetta..jos levyttäjä saa tavarat seinille ajoissa. 


Tämmösinä päivinä on ihanaa saapua kotiin kun ruoka on tehty valmiiksi ja kahvikin keitetty <3 Tekijäkin vois olla paikalla mut kaikkeehan ei voi saada..vai voisko?! No ei ainakaan täällä ja ihan kiitos siitä jonkun työvuorojen. Ei pitäs silti valittaa. Naputus ja nurina ku ei auta..voihan sitä aina ystävällisesti huomauttaa jos siihen pystyy sillä hetkellä :D

Mutta nyt mä jatkan pojan kanssa laatuajan viettämistä :) 

..ellei sille iske itkupotkuraivareita, sillo voisin vajota maan alle..

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

täällä taas

tosissaan muistini teki tepposet jo jokin aika sitten ja unohdin blogini tunnukset ja niin jäi toi blogin kirjoittaminen kokonaan :D

PALJON on tapahtunut sitten edellisen postauksen. Ollaan muutettu takas sinne mistä lähettiin ennen blogin aloitusta. Myöskin eri elämän tilanteella! Aloitin itse opiskelun tuossa elokuun lopussa! Musta tulee maalari 8) Olenhan jo saanut tutustua alaan jo aikasemmin perheyrityksen tiimoilta, mutta nyt se on virallisempaa ja tuntuu omammalta (jos tuo edes on sana). Pääasiassa ollaan työssäoppimassa ja tän vuoden puolella meillä ei olekaan enää kuin yksi viikko koulua. Nyt olen omakotitalo saneeraus kohteessa. Uutta pintaa katosta lattiaan!

Koti oloissakin menee hyvin :) Lapseni kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia, siiitä on tullut oikea papupata :D Sanojen ja lauseiden muodostuksessa on vielä harjoiteltavaa, mutta suuri sydän häneltä löytyy ilman sanojakin <3 Päiväkodin aloitti samaan aikaan kuin minä koulun. Täytyy kyllä kehua kyseistä päiväkotia huipuksi! Poitsu tykkää olla siellä todella paljon ja se taas helpottaa minua kun tiedän rakkaan pikkuiseni pärjäävän siellä.

Huomenna olisi taas tarkoitus työmaalle mennä..myöskin ajattelin ilahduttaa tätä huushollia leipomalla jotain mukavaa pitkästä aikaa :) ehkä tämä :P ainakin viimeksi kelpasi kaikille!


Daim-kakku

VALMISTUSAIKA: 60 min
Sokeri ja voi vatkataan ensin.
Kananmunat lisätään yksitellen koko ajan hyvin sekoittaen.
Paista uunin alaosassa 175 - 200 n. 50-60 minuuttia.
Lämpimän kakun päälle suklaalevy sulatettuna ja suklaan päälle Daim
patukka pieniksi paloiksi murusteltuna.
Valmis kakku Jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Kakku paranee vanhetessaan

 Raaka-aineet:
4 dl sokeria
1 Fazerin sininen suklaalevy
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
5 rkl tummaa kaakaota
4 dl jauhoja
1,5 dl maitoa
3 kpl kananmunaa
200 g pehmeää voita
1 iso Daim patukka