keskiviikko 27. toukokuuta 2015
merkki!
etuhiukset leikkautettu, kynnet lakattu, villasukat niputettu kaappiin (tosin vielä helposti saatavilla JOS tulee ikävä), kesävaatteita pesty ja siirretty etualalle kaapissa.
tavoitteita kesälle:
uikkari päällä uida! Siis enhän ole bikineitä käyttänyt viimeiseen kolmeen kesään, enkä uinut kahteen. Joten tuo olisi aika hyvä tavoite.
Säärien sokerointi! Kyllä vain..(APUA) Perjantaina olisi sellainenkin must do- listalta poimittu tapahtuma omassa arjen seikkailussani :D
Monena kesänä ollut tavoitteena juoksemisen aloittaminen. Aina se on jäänyt siihen muutamaan kertaan. Nyt päätin että ei enää..se täytyy poistaa koko tavoite listalta. DONE! ei enää ikinä. Keksin kyllä jotain muutakin mukavaa ja terveellistä. Tai siis olenhan ottanut tavoitteeksi vetäistä sen yhden leuanvedon, joka on tähän mennessä näyttänyt epätoivoiselta räpiköinniltä jonnekkin suuntaan, sitä se on edelleen :D jatketaan siis harjoituksia..
Sillä välin voin mielikuvaharjoitella ja napsia tätä luomusta:
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Yksityistä vaikko ei..?
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
kesäsuunnitelmat ja historian havinaa..
No vastaus tulee tässä..
Pienestä pitäen isä on ottanut omiin projekteihinsa (liitty ne sitten tähän alaan tai johonkin toiseen) mukaan ja antanut tehdä ja yrittää ja opettanut siinä samalla. Pisteet siitä kotiin isälle! En vieroksu ns."paskahommia" mutta osaan tehdä ne "siistimmätkin" hommat mukisematta, ainakin yritän ;D
Isä itse on kouluttautunut kolmelle eri alalle ja jotenkin tuntuu että varmaan perästä tullaan..
Tää ammatti mihin nyt kouluttaudun (maalari/pintakäsittelijä) tuskin tulee olemaan viimeinen. Miksi olisi jos on mahdollisuuksia ja intoa muuallekin? Näen sen rikkautena toteuttaa itseään ja ruokkia omaa osaamiskapasiteettia.
Lapsena olin luonteeltani todella ujo, siis TODELLA. Kuitenkin tänne asti selviydyttyäni on luonteeni avautunut pikku hiljaa ja nykyisin saan jopa taistella sitä vastaan etten olisi äänessä koko ajan. Se on auttanut paljon työelämässä.
Ensimmäinen työpaikka oli mainostenjako ennen yläasteelle siirtymistä ;) Siitä eteenpäin olen ainakin kesäisin työskennellyt eri firmoissa. Aloitin isän firmassa pikkuapulaisena saneerauskohteissa. Kotipaikkakunnalleni ei oikein rakennella uusia taloja joten kohteet oli korjausta ja pintojen uusimista. Paljon jäi mieleen urakoilta!
Yläasteen jälkeen kun piti hakea ammattikouluun (lukioonhan en olisi päässyt koska keskiarvoni oli liian alhainen :D), hain ravivalmentajaksi ja toisena oli autoasentaja. Kumpaankin olisin päässyt mutta..noh tuli vaan sellainen olo etten ole vielä valmis kouluun ja jatkoin työn tekemistä.
Reilun vuoden olin isällä töissä ja sitten vaihdoin paikkakuntaa. Seuraava työpaikka oli henkilökohtaisena avustajana perheessä. Tein siis kotitöitä ja autoin perheen äitiä muissakin hänen pyytämissään hommissa koska hän itse oli liikuntarajoitteinen. Se oli vain muutaman tunnin viikossa joten muina päivinä toimin kiinteistöhuoltofirmassa rappusiivoojana. Niillä pärjäsin rahallisesti!
Hetkeksi vaihdettuani paikkakuntaa (palasin kuitenkin vuoden päästä takaisin) toimin majoitus-ravintolassa tarjoilijana ja siivoojana. Se oli kyllä mukavaa! Näki ihmisiä ja työn tahti ja tehtävät vaihtui, joten se sopi minulle! Joskus uudestaan ;)
Sitten olikin aika siirtyä mammalomalle. Kun olin jonkun aikaa kotosalla ollut pojan kanssa ja totutellut uuteen elämän tyyliin ja tehtävään, päätin että olisi aika jatkaa edellisiä töitä rahallisen tilanteen vuoksi ja kyllä jokainen äiti kaipaa omaa aikaa. Eli silloin tällöin urakkaluontoisesti palasin isän firmaan pensselin varteen. Mieleenpainuvimpia projekteja siltä ajalta oli saunan panelointi ja pikkuvessan laatotus itse :)
Kun taas vaihdoin paikkakuntaa takaisin sinne mistä olin alunperin lähtenyt "maailmalle" menin vakituisesti isän firmaan. Tällä kertaa firman työkuvioiden muututtua kuvioihin tuli mukaan myös kiinteistöhuolto. Eli myös tuo tuttu siivous ;)
Noh..levoton sielu kesti siellä melkein vuoden ja kutsu kouluun kävi paikkakunnalle jossa olin jo oleskellut muutaman vuoden. Eli nykytilanne...
Tätä kaupunkia voisi jo kutsua kotikaupungiksi. Viihdyn täällä. Ystäviä on muutama. Laatu korvaa määrän ;) <3 ja koti on siellä missä sydän on..
Näillä on hyvä jatkaa eteenpäin..
tiistai 12. toukokuuta 2015
Villasukat pois?
Alkaa näyttää vahvasti siltä että kesä on tulossa eikä lunta enää sada. (Tietysti just tän jälkeen jossain vaiheessa sataa rakeita tai iskee pieni lumikuuron tapainen)
Olen siis kulkenut ilman villasukkia. Harkiten kuitenkin! ;) jotta saisi vähän lisää kesätunnelmaa ostin myös mansikoita. Ei tietenkään vielä kotimaisia mutta hyviä ne silti oli :p talvivaatteet on myös pakattu pois (yhen paksumman takin jätin vielä naulaan iha vaan varuilta). Nyt pitäisi investoida kesäkenkiin. Sellaisiin mukaviin arkikenkiin jotka tulee olemaan tennarit ;D
Tänää olis vielä tarkoitus käydä selvittämässä kesän työkuvioita..Onneksi on vielä vähän aikaa.
Koiruuskin nauttii kesästä yhdessä heppakamujen kanssa ;) ♡ terkkuja hauvavauvalta!
lauantai 9. toukokuuta 2015
♡
Äitienpäivän kunniaksi sain nukuttua pitkään kuin myös poitsu nukku pitkään ;) ihan rennon päivän aion pitää, en mitään erikoista joten nyt vaa kahvikuppi käteen ja sohvan reunalle.
Poitsu oli hoidossa tehnyt lahjan ♡
Hyvää äitienpäivää muillekin ♡
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
ups..
Nyt ihanan viikonlopun lopettajaiseksi meinaa flunssa iskeä. Ei nyt mitenkään paha mutta kuitenkin se pieni kutina on jossain tuolla takaraivossa.
Vieläkään ei oo tietoa mikä päivä työt alkaa ja nyt toivoisikin ettei ihan vielä ettei nyt ainakaan kunnon tautia tulisi siellä.
Huomenna poitsulla ois hoitopäivä ja minä kehittelen sitten töitä kotosalla ja varmaan koulullakin käyn.
Eilen käytiin leffoissa katsomassa f&f 7 ja oli hyvä! Kahdessa kohtaa meinasi itkukin tirahtaa :D Suosittelen siis jos on edelliset nähnyt ja tykännyt!
Perjantaina oltiin pojan hyvästelyn jälkeen (lähti toiseen mummolaan) ravien kannustusjoukoissa taas! Kaikennäkösiä ja ikäsiä sielläki pyörii :D Saa nähä miten paljon kunkkareissa on porukkaa..niitä odotellessa ;)