viime sunnuntai jäi käsittelemättä ja ihan hyvän syyn takia! en nimittäin halunnut hehkuttaa mitään mikä ei olisi varmaa. No maanantaina sillekin asialle tuli varmuus. Edellisen paikan työsopimus loppui koska se oli määräaikainen mutta silloinen pomoni kyseli jo hyvissä ajoin olenko valmis ottamaan lisätöitä vastaan jos tarjotaan. Tottakai olin! Numeroni välitettiin siis toiselle firmalle missä oli tarvetta pitempiaikaisesti. Sieltä soitettiin viikko sitten perjantaina voinko tulla maanantaina näyttäytymään ja mahdollisesti aloittaa tiistaina. Kyllä! Maanantaina koulun jälkeen kävin kirjottelemassa sopparin joka jatkuu joululomalle asti :)
Ainakin näillä näkymin..ikinähän ei tiedä mitä tapahtuu noiden työkuvioiden suhteen :D Koulukin alkais olla yhtänäyttöä vaille valmis. Saan työskennellä koulun ohella ilman huolen häivää. Jossain vaiheessa on 4 päivää koulua mutta se sopi pomolle hyvin.
Tähän mennessä olen viihtynyt ja työ on sujunut.Eli työkuvaan kuuluu kittaukset, maalaukset ja tapetoinnit.
Eilen sain inspiraation käydä ikeassa! Kävin kotikaupunkini kautta heittämässä pojan mummolaan nauttimaan laatuajasta. Sieltä ei ajakaan kuin vajaa puoli tuntia ikeaan joten ei tullut edes isoa mutkaa ja monta kärpästä samalla iskulla :D
Sieltä löytyi yks lipasto, jotain keittiötarvikkeita, lakanoita ja kynttilöitä. Syksy on tulossa! ;D Huomasin tuossa yksi myöhäisilta että ulkona on tosissaan jo pimeää..kesä meni minulta kyllä ihan huomaamatta. Vielä on varmasti jonkin verran lämpimiä päiviä mutta ei niillä asteilla niin väliä ole minulle kunhan aurinko paistaisi. Pyykitkin sais kuivua ulkona :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti